Tämän blogitekstin aihe ei ole se mitä olen tehnyt. Tämän aihe on se mitä ajattelen. Olen pohtinut tänä keväänä ja kesänä elämää hyvin laajasti ja haluan tuoda sen tässä ilmi siltä osin kun se liittyy rakentamiseen ja maalaisideologiaan. Luin ystävältäni lainaksi saadun kirjan "Vapaana olemisen taito". Kirjan on kirjoittanut Päivi ja Santeri Kannisto. Tuo kirja ikäänkuin tiivisti ja kirkasti ajatustani siitä mitä minä elämältäni haluan. Päivi ja Santeri ovat eläneet jo 12 vuotta nomadielämää. He lähtivät reppureissaajiksi maailmalle vuonna 2004 ja ovat siitä lähtien olleet ilman kotia ja kotimaata. He jättivät taaksensa työn ja hyvin rahaa tuottavat työpaikat. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, ketkä kokevat tarvetta pohtia elämää tai muuten vain huvikseen, eli jos ei muuten niin juuri siksi ;)
Itselläni osittain hyvin vahvana verenperintönä asuu sisällä sekä seikkailijan ja maailmanmatkaajan sielu että maalaiseläjä. Sanoisin näin, että olen sielultani etelän viinimaista, mutta tavoiltani suomalainen. Rakastan sienestystä, marjoja (en aina marjastusta), rakentamista, hirttä, vettä, metsää, koivuja, lunta, hiihtoa, pesäpalloa, koulutusta, suomalaista kahvikulttuuria, suomalaista järjestelmällisyyttä joissain asiossa, kuten siinä, että bussi tulee ajallaan. Vihaan ja inhoan sitä, että puhutaan ja uskotaan jatkuvaan talouden kasvuun, vihaan kesä- ja talvirenkaiden vaihtamista, parkkeerauskieltoja ja parkkeerausaikoja (minulle on ihan sama vaikka autoissa on kolhuja, kuten esimerkiksi vaikka Roomassa), kaikkivoipaa uskoa teknologiaan ja tieteeseen. Tiede on vain joukko olettamuksia--kunnes toisin todistetaan. En kannata ja usko arvoneutraaliin yhteiskuntaan, koska en usko, että on olemassa arvoista riippumatonta elämää. Arvoneutraaliuskin on arvo itsessään. Uskon Jumalaan ja uskon Jeesukseen. Uskon siihen, että ihmisen elämä on arvokas ilman mitään statussymboleja ympärillä. Uskon siihen, että me kaikki ihmiset maailmassa voimme olla yhtä Jeesuksessa, ajatus on hiukan eri kuin Päivilllä ja Santerilla, mutta kuitenkin sama. Uskon sinällään demokratiaan ja valtioihin, koska mielestäni historia näyttää sen hyvin, että se on kaikkein toimivin vaihtoehto maapallon ihmisille. Omaa maataan voi ja saa rakastaa. Ja rakastaa silti myös muun maan ihmisiä. Uskon rakkauteen ja pidän sitä kaikkein korkeimpana arvona. Rakastan miestäni ja rakastan Moosesta. Rakastan eläimiä, luontoa ja elämää!
Päivin ja Santerin mielestä hyvinvointivaltion suurin ongelma on se, että ne eivät kosketa ihmisten syvimpiä, pohjimmaisia tarpeita. Juuri tässä on mielestäni Suomen ongelma ja ajattelen asian uskonnon osalta hiukan toisin kuin Päivi ja Santeri. On lähdetty sille arvoneutraalille tielle, jossa ei ole mitään oikeaa, ei kumppaninvalinnassa tai päihteidenkäytössä. Sana Pyhä ei tarkoita mitään, koska mitään yhteistä oikeaa ja pyhää ei ole. Ja uskonnot, ne ovat jokaisen oma asia. Ei saa laulaa suvivirttä kevätjuhlassa, eikä saa mainita Jeesus sanaa, vaikka kaikki sivistysvaltiot perustuvat kristilliselle uskolle. Ja kun oikein tarkkoja ollaan, sivistys perustuu aika pitkälti katolisen kirkon järjestelmälle ja luostarielämään. Luostareissa säilytettiin pyhiä tekstejä ja niitä kopioitiin, siis kirjoitettiin ja sitä kautta meille on tullut lukutaito ja kirjoittaminen osaksi eurooppalaista yhteiskuntaa. Tiedän kyllä, että oli Egyptissäkin hieroglyfit ja muut, että on muuallakin osattu, mutta pointtini on se, että ME olemme tässä pisteessä siksi, KOSKA kristinusko. Tärkeää on matka, ja sen matkan on meille luonut suurimmalta osin kristinusko. Tämä halutaan häivyttää nyky-yhteiskunnasta. Ikään kuin tähän pisteeseen olisi tupsahdettu yks kaks, ja tietenkin omasta ansiosta. Elämän pitäisi olla uutta älypuhelinta, läppäriä--eiku se on vanhentunu, tarkoitin tablettia (varmaan sekin jo vanhentunu), uutta autoa, työtä, työtä ja työtä! Olikos muuta, ai niin, lapsia pitäisi kuitenkin johonkin väliin tehdä yksi tai kaksi, jotta syntyvyys pysyy edes jollain kantimilla. Mutta kuitenkaan äidit eivät saa olla kotona. Isät saa olla ja nekin sen ajan, että se on tasa-arvoa. Ja sitten on päivähoitomaksut ja subjektiivinen päivähoito-oikeus. Niin! Mutta elämä ei lopulta ole mitään noista, me ihmiset tarvitsemme toinen toistamme. Tarvitsemme rakkautta ja sitä, että elämällämme on tarkoitus. Emme tarvitse koko ajan jotain ulkoista. Tarvitsemme sisäistä. Sisäistä vapautta, sisäistä kauneutta ja puhtautta, pysähtymistä.
Halusin uuden hirsitalon. Oliko se sen arvoista omiin arvoihini nähden? Sitä olen pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että kyllä! Minulle on tärkeää se, että saan asua talossa, jossa on hyvä sisäilma, ei hometta eikä muutenkaan huono ilma. Astmaatikkona ja homeallergikkona se vain menee niin. Edellisessä työpaikassa huomasin olevani allerginen myös ilmastoinnille. Ihmekkös tuo, ei ihmisten ole tarkoitettu olemaan sellaisissa laitoksissa, jotka ovat umpimuovia, ja joissa koneet pyörittävät ilmaa ees taas. En tavoittele vakituista työpaikkaa, mutta jos koskaan sellaisen saan tai sellaiseen päädyn niin ehdottomasti rakennuksen pitää olla sellainen, että se on minulle terve. Päivi ja Santeri kirjoittavat kirjassaan siitä kun ihminen tekee enemmän ja enemmän töitä, sitä enemmän hän ostaa sellaisia tavaroita ja palveluita, joilla säästää töihin kulunutta aikaa. Olen aivan samaa mieltä. Unelmani tulevasta on se, että vain toinen meistä käy töissä ja toinen hoitaa kotia, mahdollisia lapsia, eläimiä ja peltoa. Siihen pääsee kyllä kun siihen tähtää. "Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot". Tänä kesänä kun opiskelen tässä kotona, olen päättänyt, että pidän sähkölaskun niin pienenä kuin se vain on mahdollista ja teen kaiken ruuan puuhellalla. Tiedän, että unelmani on vastavirtaan uimista. Mutta asunkin joen rannalla, jossa on kova virta.
Olen konfliktinhakuinen ihminen. Rakastan väittelyä ja hermojen menettämistä. Päivi ja Santerikin viihtyvät Ranskassa ja Italiassa, koska niissä maissa eri mieltä oleminen koetaan innostavaksi. Israelissa asumiseni ajoista on jo 10 vuotta. Ehkä tämä kirjoitus juhlistaa sen muistoa ja antaa oikean ajan joskus toteuttaa ulkomailla asuminen uudestaan. Päähänpinttymäni on Espanja. Tiedän millaista on asua ulkomailla ja tiedän, että ei se ole sen helpompaa kuin Suomessakaan. Mutta silti.. Rakastan seikkailuja, väriä, vapautta ja uutta! Olisi ihanaa elää vuosi ilman renkaidenvaihtoa. Suomalaisille pitäisi maksaa renkaidenvaihtolisä :D Toisaalta ei, koska en halua olla enää yhtään sidotumpi tähän yhteiskuntaan. En halua, että teknologian avulla tiedetään missä menen ja kuljen. Olen aikuinen, vastuullinen ihminen ja haluan päättää itse oman yksityisyyteni. Olen moraalinen ihminen. Ihmisten moraali ei kasva sillä, että ihmistä kytätään. Ihmisten moraali kasvaa sillä, että hän saa oikeat rakennuspalikat elämäänsä jo lapsesta lähtien. Ihminen itse voi myös luoda ja kasvattaa hyväksi havaitsemiaan rakennuspalikoita. Ihminen tarvitsee arvot. Minulle ne ovat koti, uskonto ja isänmaa, edelleen. Ehkä hiukan eri merkityksessä kuin moni luulee, mutta tätä blogitekstiä vasten ymmärtänette mitä tarkoitan. Haluaisin elää yhteiskunnassa, jossa oman uskon, uskovaisuuden, värikkyyden ja hulluuden voisi näyttää. Eikä siihen liittyisi alkoholi. Tai jos liittyisi, niin välinearvona, ei itseisarvona. Joisimme viiniä, ja tarkoitus ei olisi humaltua. Suunnitelmamme muuten on, että istutamme tänne Puuhamutkaan joskus viiniköynnöksiä. Voi olla, että yhteiskuntani nimi on TAIVAS. Saisinko ottaa sinne kaikki värikkäät korvakoruni mukaan? voisiko joku laittaa ne hauta-arkkuuni kun kuolen?! :D
Uudisrakentajan matka kohti omaa unelmaa voi olla siis hyvin pitkä, kuten tekstini osoittaa. Heille ketkä haaveilevat omakotitalosta, se on nopeampaa, mutta meille, keille siihen on sidottu koko ideologia ja elämä, se on hitaampaa. Lukemani kirja antoi voimaa siihen, että jaksan katsoa ja toteuttaa unelmani loppuun. Mikä olikaan silloin monta vuotta sitten haaveeni kun talonrakentamista suunnittelimme? Se oli, että meillä on talo, jota lämmitämme oman metsän puilla. Lisäksi olemme pyrkineet rakentamaan niin paljon vanhasta kuin mahdollista. Rakastan sitä, että voin ideoida miten vanhan esineen saa uuteen käyttöön. Meillä on muun muassa heinsäseivästä, hirttä, uusvanhakiuas saunassa ja suurin osa huonekaluista on itse kunnostamiani. Lisäksi haavettani oli autotalli, jossa seisoo tällä hetkellä vain yksi auto kun toinen odottaa edelleenkin korjausta. Tätä on jatkunut jo kaksi kuukautta. Toteutan siis "pakon edessä" ideologiaani ja hyvä niin. Tulevaisuuden kuvaan kuuluu myös rantasauna, johon otetaan vesi joesta, peltopala, jossa voimme viljellä jotain itse, eläimiä, joista saamme ruokaa ja jotka ovat osa perhettä. Haluan asua keskellä luontoa, olen osa luontoa. Autoista haluan sanoa vielä sen verran, että mielestäni se on maalaiselämän välttämätön paha. Voisin kulkea bussillakin, ja olenkin kulkenut nyt muutaman kerran niin, että olen kävellyt viiden kilometrin matkan bussipysäkille, kun autoa ei ole ollut. Ei ole minun vikani, että maalla ei asu enempää ihmisiä. Vaikutan vain siihen mihin voin. Ja mistäs sitä tietää josko vaikka yllättyisin positiivisesti ja löytäisin vielä joskus itselleni lisää ihmiskavereita täältä maaseudun ytimestä.
Olen sanonut, että ulkoa päin katsottuna hermoni ovat lyhyet, mutta sisältä pitkät. Olen malttamattomasti odottanut, että saisimme talon ja pihapiirin valmiiksi. Siihen on monta syytä, yksi on se, että olen visuaalinen ihminen ja rakastan kauneutta. Näen maailman silmilläni. Haluan, että asiat saadaan päätökseen, ennen kuin siirrytään uuteen. Nykyinen maailma on kovin monimutkainen, enkä voi millään elää sellaista elämää, joka olisi täysin ekologista, eikä riistäisi ketään. Minullakin on paheeni, hiustenvärjäys ja monet muut asiat. Vaikutan kuitenkin niin moneen asiaan kuin juuri nyt voin ja yritän kehittyä niissä asioissa mihin voin vaikuttaa. Haluaisin elää ilman asuntolainaa, mutta se ei ole mahdollista, ilman lainaa emme olisi saaneet uutta taloa. Olen iloinen siitä miten hyvin osaan kierrättää kaiken. Roska-auto käy meillä niin harvoin kuin sen voi ottaa, eli 12 viikon välein ja näyttää siltä, että sekin väli käy liian lyhyeksi. Olen ikuinen maailmanparantaja, mutta olen oikeasti sitä mieltä, että ihmisten pitäisi kohtuullistaa elämäänsä. Me ei tarvita SITÄ kaikkea. Meille riittää se mitä meillä on. Tuotteet pitäisi valmistaa kunnolla kestäviksi ja pitkäikäisiksi, en halua olla koko ajan ostamassa ja kuluttamassa kaupoissa aikaani. En halua myöskään laittaa rahaa sellaiseen, mihin en usko, mutta joita on pakko ostaa, koska muuten en kestä yhteiskunnan kelkassa mukana ja syrjäydyn esimerkiksi työelämästä. Tämän asian ratkaiseminen on minulla edelleen kesken. Uskon, että tulevaisuus näyttää suunnan.
Elämän ei tarvitse onneksi olla ristiriidatonta. Saan haaveilla samaan aikaan sekä maalaiselämästä että Espanjan auringosta :) Olen kahden maan kansalainen kuten Jaakko Löytty laulaa ja onnellinen niinkin. Martin Luther King sanoi eräässä puheessaan näin: "Meidän on opittava, ettei ihmisen arvo määräydy hänen pankkitilinsä tai arvonsa mukaan; se mitataan sen mukaan mitä hän tekee". (Kirjasta: Elämäni Martin Luther Kingin rinnalla. Coretta Scott King) Se mitä teemme ja mitä valintoja teemme, ei ole mitätöntä.
Kapinamme kohti kulutusyhteiskunnan loppua voi alkaa!
Päivitän blogiani raksatekemisen osalta myöhemmin. Kiittäkää elämästä, sillä elämä on aina lahjaa, nauttikaa siellä missä olette siitä mitä teillä on!
-Mie-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti